Myöhästyneet terveiset täältä Poikkijoelta, Paavalinpolulta!

Olipas vaikeuksia päästä kirjoittamaan ja kertomaan kuulumisia. Tekniikka on sellaista! Onneksi meillä kirjaston Elisa!😁 Elisan luona kävin tämän tabletin kanssa ja lopulta ongelma ratkesi! Jippiii!

Tulipa vain mieleeni, jos kirjastoa ei olisi tai se olisi tuolla tunturin suunnalla yli 20 kilometrin päässä, miten sitten olisin toiminut. En olisi lähtenyt ajamaan yhteensä yli 40 kilometrin taivalta. Samalla reissulla vein kirjaston kirjoja takaisin ja lainasinkin kaksi. Nyt luen Salla Simukan trilogiaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, entisiin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.

Kunnan päättäjien tulisi suunnitelmia tehdessään muistaa, että Pelkosenniemen asukkaista yli 300 on ns. seniorikansalaisia, joista suuri osa on aktiivisia erilaisten hyvinvointipalvelujen käyttäjiä. Käymme kirjastossa, eri liikunta- ja kulttuuritapahtumissa jne. Kuinkahan moni meistä asuu Pyhätunturin suunnalla? Suunnitelmia tehtäessä myös meitä tulee kuulla!

Mutta sitten muutakin: Viime lauantai oli taas alkukesän juhlapäivä, kun saatiin perunat maahan ja nauris kylvettyä.

Tervon Olavi ajoi traktoria ja tekipä suorat penkit. Perunoita istutti Pelkosen veljekset, Erkki ja Juhani. Perunapenkin viereen Juhani kylvi kaskinaurista. Toivottavasti tämä kesä on parempi kuin viime vuonna. Silloin saatiin hyvin perunaa, mutta naurismaa oli koko kesän kuin riisipelto.

Terveisin Kirsti

Valkosipulien aikaan

    Kevät tulee Lappiin aina vauhdilla. Silmut poksahtelevat auki melkein silmissä. Tänä keväänä meno on ollut entistä hurjempaa. Maa ei ole routinut syvältä, niinpä mustaherukatkin aukoivat silmujaan, vaikka alimmat oksat olivat vielä lumen alla. Siinä on puutarhurilla kiirettä pitänyt, että on pysynyt mukana. Lämpimän toukokuun jälkeen on kesän tulo ottanut takapakkia. Mutta toukotyöt ovat silti jatkuneet. Yksi maahan istutettavista on valkosipuli, joka sopeutuu hyvin tänne meidän korkeudelle.

    Olen kasvattanut valkosipulia Suvannossa jo 22 vuotta. Ensimmäiset siemeniksi hankkimani valkosipulin kynnet olivat vanhaa itäsuomalaista lajiketta. Joka vuosi olen valinnut suurimmat ja komeimmat valkosipulit siemensipuleiksi. Kesät ovat erilaisia, niin on satokin, mutta valkosipulit ovat kasvaneet yleensä hyvin. Viime kesän kylmyys ja sateisuuskaan eivät haitanneet, sillä valkosipuli ei helteitä kaipaa.

    Valkosipulit tarvitsevat ennen istutusta kylmäkäsittelyn, 6-8 viikkoa jääkaappilämpötilassa. Meillä ne - jo syksyllä pellolta valikoitujen sipulien muhkeimmat kynnet - ovat tuon ajan viettäneet kannettomassa astiassa porstuan lattialla. 

Aikakauslehdet taittuvat hyvin poteiksi miehen 20 vuotta sitten askartelemalla "pottikoneella".

    Toukokuun alussa valmistin paperista potit, joihin istutin kynnet turve-hiekka -seokseen ja vein kylmän kuistin ikkunalaudalle juuria kasvattamaan. 

    Kolme neljä viikkoa riittää hyvin esikasvatusajaksi; olenpa joskus istuttanut ne suoraan maahankin, kun en ole muilta töiltä ennättänyt potteja värkkäämään. Esikasvatus lisää kuitenkin kasvuaikaa ja näkyy sipulien koossa.

Siitä se alkaa...

    Valkosipulit tarvitsevat vahvan maan. Lannoitan maan kanankakalla ja istutan taimet yleensä noin kymmenen senttiä syvän ja leveän vaon pohjalle, jonka olen ensin täyttänyt kompostilla ja kastellut hyvin. 

    Tänä vuonna istutussää ei ollut parhaita mahdollisia. Lämpöä oli alle kymmenen astetta ja rakeita tuli aina välillä taivaan täydeltä. Villapuserokin oli tarpeen istuttajalle tuulen riehuessa puuskissa melkein myrskylukemissa. Mutta siellä ne nyt ovat, muhimassa kompostissa. Vielä kun saisi ruohokatteen maalle, niin kesä saa tulla ja tehdä tehtävänsä.

Kesäterveisin Kaisu Suvannosta

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop

Onko syrjäseuduilla mitään arvoa kun yhä useampi halajaa taajamiin? Miksi kylät pitäisi pitää elävänä? Täytyykö koko Suomi pitää asuttuna? Tämä teema nousee esille aika ajoin ja yhä useammin eri yhteyksissä talouden kiristyessä. Viime viikolla teema nousi esille Lapin liiton kuntapäivillä Rovaniemellä, kun tulevaisuuden kuntakuvaa mietittiin. Yhtälailla asia on keskusteluissa kunnallisella tasolla, kun palveluiden sijoitusta tai elinkeinopoliittisia linjauksia pohditaan.

Kuntapäivien asiantuntijapuheenvuoron pitänyt kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen viittasi puheenvuorossaan kyselyyn, jonka mukaan suomalaisilla on tahtoa harvaanasuttujen alueiden elinvoiman ylläpitämiseen. Laajalti koetaan, että koko Suomen asuttuna pitäminen tuo enemmän hyötyjä kuin haittoja. Tahtotilaa on, mutta se vaatisi päättäjiltä myös tekoja, konkretiaa, tietoisia valintoja. Aivan siltä ei nyt tunnu.

Työpaikat keskitetään, tiestö rappeutuu tai ne laitetaan maksullisiksi, lehden tuloa saa jo jännittää, palveluiden ääreen saa ajaa tunti tolkulla. Koko ajan ilmassa leijuu epävarmuus; jotain ollaan taas viemässä pois. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali-  ja terveyspalvelut koko maassa, sekä vahvistaa sosiaali- ja terveyshuollon palveluja. Samaan aikaan kaikilla on tiedossa, että uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita on säästöjen synnyttäminen. Keskusteluissa puhutaan kuntiin jäävistä tyhjistä terveyskeskuksista, josta voidaan päätellä, että pienet terveyskeskusket uhataan lopettaa ja hoito keskittää isompiin aluesairaaloihin ja yksikköihin. Onko keskittäminen asiakaslähtöistä ja yhdenvertaista? Tuoko keskittäminen säästöjä? Keskittämisen sijaan säästöjä toisi yhtenäiset tiedonhallintajärjestelmät, ennaltaehkäisevä työ, pitkät asiakkuudet jne. Viimeisin toteutuu juurikin parhaiten pienissä paikallisissa terveyskeskuksissa.

Mitä erityistä maaseudulla ja kylissä sitten oikein on? Kylät ovat syntyneet luontaisesti maisemallisesti näyttäville paikoille, pääosin viljaville jokivarsille. Uudisasukkaan silmä on levännyt rehevällä jokitörmällä, kirkkaiden ja kalaisien vesien äärellä. On uskaltanut asettua aloilleen ja turvata maahan ja sen antimiin. Tänään joet eivät ole entisellään, mutta hyvin tuotteistettuna ne voivat viehättää matkailijaa. Paikalliselle ne antavat muistoja elinvoimasta; uitosta ja lohenpyynnistä, sekä mahdollisuuden veneilyyn, kalastukseen ja uimiseen, talvella kelkkailuun ja pilkkimiseen. Virtaava vesi luo pelkällä olemuksellaan elinvoimaa, elämää ja seurattavaa. Kylien infra on rakentunut raa´alla työllä. Sitä työtä me emme ymmärrä, mutta voimme arvostaa; viljelykelpoiset pellot, tiestö, talot isoilla tonteilla, katuvalot ja kylätalot ovat valmiina. Kylät tarjoavat luonnonläheistä, rauhallista ja turvallista asumista ja ympäröivät metsät ja suot metsästys- ja marjatusmahdollisuuksia.

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop. Kuitenkin lomakausina tyhjät talot täyttyvät, kun onnelliset lomalaiset tulevat viettämään vähäiset lomapäivänsä kurjiin kyliin. Kun työura päättyy, muutetaan rakkaille kotikonneille. Matkailukeskuksiin kiidetään vielä useimmin ja nekin, joita ei kotiseuturakkaus sinne aja. Harvaanasuttu alue ja sen elinvoima ovat tärkeitä luontaistaloudesta ja matkailusta eläville, luontoarvoja ja rauhallisuutta arvostaville, kotiseutua rakastaville ja Suomen turvallisuudelle.

Mikä on harvaan-asuttujen alueiden asema tulevaisuuden kuntakuvassa? Tätä asiaa sain pohtia
Lapin Liiton kuntapäivien panelistina. Harvaan-asutun alueen aseman saa näyttämään myönteiseltä, kun vedetään köyttä yhteen suuntaan, mietitään yhdessä alueen vahvuudet ja tulevaisuuden visio ja tehdään voimakasta edunvalvontaa sekä verkostoidutaan ja asemoidaan kuntamme suhteessa muihin toimijoihin sekä tehdään itse rohkeita ja viisaita valintoja. Toisaalta näkymä on sumea kunnan tehtävänkuvan kaventuessa ja sitä mukaa päätäntävallan siirtyessä pois alueelta. Jos kaikki soten alle sisältyvät palvelut lukuunottamatta terveyden edistämistä, keskitettään ja siirretään toisaalle, menetämme merkittävän määrän työpaikkoja. Sote-palveluiden pois siirtymisellä olisi merkitystä myös kunnan yleishallintoon ja moneen muuhun työnpaikkaan. Kaiken lisäksi uudistukseen väännettiin mukaan maakuntamalli, aivan kuin sotessa ei olisi ollut jo töitä kerrakseen. Maakunnan alle voi jatkossa siirtyä kunnallisia tehtäviä, joka vie taas osaltaan päätöksentekovaltaa ja mahdollisesti työpaikkoja alueelta pois. Miten harvaan asutun tai pienen kunnan väki saa äänensä kuuluville maakuntatasolle?

Oli kuva mikä hyvänsä, tuo hyvän mielen se,että yleisesti ottaen suomalaiset näkevät, että koko Suomi on tärkeä pitää asuttuna.  Se antaa uskoa, että näin myös toimitaan, vaikka välillä päätökset kertovat aivan muusta. Meidän tehtävä on tehdä näkyväksi valtakunnan päättäjille se, mitä pitkät etäisyydet käytännön tasolla arjessa tarkoittavat ja että kunnan aktiivisella elinkeinopolitiikalla ei saada ihmeitä aikaiseksi, jos valtio osaltaan vain vetäytyy.

Ei keskitetä, vaan kehitetään tasapuolisestia ja uskotaan, että harvaanasutut alueet ovat yhtä merkityksellisiä kuin muutkin elinympäristöt. Sen me tällä asuvat tiedämmekin.

Olen Annika Kairalan kylästä