sunnuntai 28. elokuuta 2016

KESÄN SATOA PAAVALINPOLULLA

Kesä on loppusuoralla ja syksyn kirkkaat ja kuulaat päivät lähestyvät. Edellisen kerran kirjoitin, kun perunoita pantiin maahan kesäkuun alussa ja naurista kylvettiin. Nyt on satoa vaikka kuinka paljon, toisillekin annettavaksi.

Punaiset viinimarjat on jo mehustettu ja hilloakin keitetty. Nyt on mustien viinimarjojen vuoro ollut jo toista viikkoa päästä pakasteeseen. Niitä on nyt aivan mahdoton ja marjat ovat isoja ja kypsiä.

Sitten on tilliä ja persiljaa, salaattia myös! Minullahan on vain laatikoissa kasvamassa näitä, mutta silti sato on runsas. Ystäviltä on saatu harvennusporkkanoita, punajuurta ja erilaisia sipuleita. Tämä aika on yhtä juhlaa!!



Syötävää löytyy myös luonnonkasveista. Nokkosta olen kuivannut kuivurissa jo alkukesästä saakka ja nyt on ollut vuorossa nokkosen kukkanorkot. Nokkonen on seitsemän kertaa rautaisempi kuin pinaatti, C -vitamiinia siinä on yhtä paljon kuin mustaherukassa ja viisinkertainen määrä appelsiinin verrattuna, kalsiumia taas kolme kertaa enemmän kuin maidossa. Mineraalisuoloja nokkosessa on enemmän kuin missään muussa Suomessa kasvavassa kasvissa. (Katariina Vuori, Nokkonen)

Siankärsämöä kasvaa pihassa ihan kiusaksi saakka, mutta sitäkin on koko kesän ajan leikattu mausteeksi salaatteihin ja muihinkin ruokiin. Siankärsämö on muuten tämän vuoden rohdoskasvi. Ja se on myös kauppayrtti.

Nyt on niin paljon pihapiirissä kerättävää,  ettei oikein ehdi metsään. Kohta alkaa puolukkakausi, vai jokohan se alkoi! Sieniäkin vielä kerätään.

Terveisin Kirsti Paavalinpolulta

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Anteeksi ja kiitos



Minun blogini piti ilmestyä viime maanantaina. Kyllä, minä muistin sen. Muistin vuoroni koko heinäkuun kantaessani heinäpaaleja usvan noustessa peltojen ylle, helteen pehmittämien hillojen hajotessa käsiini, raivatessani aina niin tiheää pajukkoa. Muistin ja mietin blogin sisältöä ja pyörittelin ajatuksia mielessäni. Kuinka mukavaa ja helppoa asioiden miettiminen onkaan fyysisen työn lomassa. Kesälomalla mietin, mistä johtuu, että vaikka herään aamulla viideltä hillaan ja teen koko päivän fyysistä työtä iltahillastukseen saakka, en ole väsynyt. Olo on hyvä ja luova. 

Blogi oli päässä valmiina kirjoitettavaksi, kun työt maanantaina alkoivat.  Siihen se luovuus loppuikin, tekstiä ei enää syntynyt. Muutaman päivän kuluttua töiden alkamisesta huomasin, että olo oli jo nuutunut. Kotiin tullessa ihmettelin, miten kodin huoltaminen ja arjen pyöritys voikaan onnistua töiden lomassa, kun mihinkään ei enää tuntunut olevan aikaa. Kaikki ylimääräinen oli työlästä, jo mustikkaan menokin iltasella tuntuu suoritukselta.   

Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan kahdeksaa tuntia päivässä. Hokema on meille kaikille tuttu, mutta miksi työelämä ei ole muuttunut tämän tiedostamisen myötä.  Tietyt ammattiryhmät joutuvat tekemään liiankin fyysisesti raskasta työtä ja ääripäänä ollaan me istumatyöntekijät. Itse istun tietokoneella, palavereissa ja tapaamisissa tai autossa ajellen parhaimmillaan päivänkeikan Utsjoelle. Miksei työnmuotoja  kehitetä siten, että työpäivän aikana saisi myös liikuntaa. Ehkä Posti onkin edelläkävijä. Aiemmin autossa istuvat posteljoonit on laitettu ruohoa leikkaamaan ja saatu näin työpäivään liikuntaa ja vaihtelua. Tuntuu mahdottomalta, että työpäivän jälkeen ehtisi liikkumaan niin paljon, kuin roppa oikeasti vaatii. Kaikesta huolimatta on oltava kiitollinen, että on töitä mitä tehdä.
 
Vaikka kirjoitukseni on viikon myöhässä ja esillä vain hetken, haluat tässä yhteydessä vielä kiittää teitä kaikkia Vuoden pelkosenniemeläinen –tittelistä. Se ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olen kokenut alavirettä ja tuntenut epäonnistuneeni joissakin asioissa, mutta palkitseminen tuo toivoa ja kannustaa jatkamaan. Pelkosenniemi on minulle koti ja toivon pystyväni tekemään oman osani alueen elinvoiman ja viihtyvyyden lisäämiseksi. 

Kunnassamme on lukemattomasti kiitoksen ansaitsevia ihmisiä. Näin juhlavuotena on erityisesti mielessäni olleet ne ihmiset, jotka ovat tehneet valtavan työn rakentaessaan Pelkosenniemen kuntaa. Muun muassa ne emännät ja isännät, jotka ovat sodan jälkeen lyöneet kuokan koskemattomaan metsään ja alkaneet raivaamaan asutustiloja ja kaiken työn lomassa kasvattaneet usein monipäisen lapsikatraan. Pelkosenniemeä ei olisi ilman heitä. Raa´alla työllä on rakennettu se vauraus ja kunta, jossa me saamme nyt olla ja nauttia. Meidän tehtävä on muistaa ja kunnioittaa, ylläpitää ja kehittyä ajassa menettämättä alueen erityisyyttä ja identiteettiä.

Olen Annika Kairalasta

torstai 28. heinäkuuta 2016

Juhlaristeily ja juhlaviikko



Kemijoki on entisinä aikoina ollut se kulkuväylä, jota pitkin ihmiset ovat liikkuneet niin kesällä ja kuin talvellakin. Sata vuotta sitten kunnan itsenäistymisen aikoihin oli kesäisin säännöllistä höyrylaivalaivaliikennettä Kemijärveltä Pelkosenniemelle.  Kuuluisin oli oikein matkustajalaivaksi rakennettu Aalto-laiva. Laivaliikenne Kemijoella oli alkanut 1900-luvun alkuvuosina, jolloin suuret metsätyömaat vilkastuttivat kauppaa ja liikennettä. Maantietä Kemijärveltä Pelkosenniemelle ei ollut. Se   valmistui vasta 1930-luvun puolivälissä ja samalla myös matkustajalaivaliikenne loppui.

Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys osallistui kunnan 100-vuotisjuhliin järjestämällä kaikille avoimen juhlaristeilyn Kemijoella välille  Oinas - Pelkosenniemi  Lasse Ketosen M/s Ahti-laivalla. Osallistujien (noin 60)  ikähaitari oli vuodesta yli 80 vuotiaisiin. Joukossa  naapurikuntalaisia ja kotiseudullaan vierailevia kesälomalaisia.

















 Kemijärveltä Oinaalle tuli liki 50 matkustajaa, ja Oinaalta Pelkosenniemelle noin 60. Oinaan koululla paikallinen kyläyhdistys tarjosi makoisat retkimakkarat ja kampanisukahvit.

Kauniissa kesäsäässä laivan kannelle syntyi keskusteluryhmiä, joissa muisteltiin entisiä aikoja ja yritettiin löytää niihin liittyvät paikat jokivarresta.  Keskusteluissa löysivät ennen toisilleen tuntemattomat sukulaisetkin toisensa. Päivittäinen joen ylitys veneellä oli tuttua Puistolasta mukaan tulleille Arvolan sisaruksille, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut autotietä Kemijoen itäpuolella.

Mukana taisi olla henkilöitä, jotka  olivat olleet mukana  uitossa (päättyi v.  vuonna 1991).Matkan varrella ohitettiinkin Autioniemessä ollut uiton vastuu, jossa puut puomitettiin pyräisiin hinaajilla Kemijärven yli kuljetettavaksi. Kiemunkivaaran kohdalla olevan Talviaissaaren pohjoispään kautta on muinoin kulkenut  Kemin Lapin ja lannan raja. Siinä on nykyinen kuntaraja.

Monelle oli elämys katsella  tuttua jokimaisemaa joelta käsin, oli se vanhaa lapsuuden aikaista tai nykyistä kotimaisemaa. Erityisesti Saunavaaran seutu on  ollut elämys  kirjailija ja toimittaja I. K. Inhallekin matkatessaan Kemijokea pohjoiseen 1800-luvun lopulla.
Saunavaaran Alimmaisen ranta-aitta on ollut jo I.K. Inhan
 matkatessa alueella 1800-luvun lopulla.

Mairisaaren jälkeen ilmestyi horisonttiin Teeriselän takaa näkyvä kirkon torni ja pian Valopilkku-siltakin. Pelkosenniemen laiturissa purkautui laivasta tyytyväisiä matkalaisia. Kaikin puolin onnistunut reissu.
Laivarannassa purkautui iloinen matkaseurue. Torilla vielä ostettiin simaa ja munkkeja.

Kiitos  kapteenille ja mukana olleille sekä kunnalle!




*****************************************
Juhlaviikko jatkui. Salit ja torit olivat täynnä.

Käy katsomassa kuvia julkiselta Facebook-sivuilta:


Seuraavana päivänä oli vuorossa teatteriesitys Naavassa kunnallisen keskikoulun saamisesta Pelkosenniemelle. "Kaivaako Oppinut ojaa?" Onnistunut esitys sisälsi ajankuvauksia, jotka toivat mieleen sen, miten lapsuuden kotikunnassa otettiin mallia Pelkosenniemestä keskikoulun saamiseksi ja saatiinhan se.
Toripäivän juhla musiikkiesityksineen oli upeaa seurattavaa. Juhlat  päättyivät sunnuntaina kantelekonserttiin kirkossa.

Kaikissa juhlaviikon tapahtumissa oli vahvasti läsnä kotiseuturakkaus,  olihan esiintyjissä  useita Pelkosenniemeltä maailmalle lähteneitä. Juhlissa näkyi myös voimakas yhdessä tekemisen meininki ja yhteisöllisyys.

Yhteisöllisyys on yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Sitä se on täällä Pelkosenniemelläkin!

 
Kuva Matti Hulkko


Kiitos järjestäjille ja onnittelut  Annikalle, vuoden pelkosenniemeläiselle!


Onnea 100-vuotiaalle kunnalle!

Marja-Liisa



..


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Löydätkö tien Niemen kirjastoon?


 
 
 
 
 
 
Sompion kirjaston Pelkosenniemen toimipiste toimii nykyään keskellä kirkonkylää Pelkosenniemen kunnanvirastolla, osoitteessa Sodankyläntie 1 A. Kunnantalon aulaan tultuasi pääset heti kirjaston lehtilukusalliin. Siellä voi lukea päivän sanomalehdet tai tutustua eri alojen aikakauslehtiin. Uudet lehdet ovat näkyvillä lehtikaappien ovissa ja vanhemmat lehdet löytyvät kaappien sisäpuolelta. Niitä voi myös lainata.

 
Lehtisalissa voi istuskella ja vaihtaa kuulumisia. Se on nyt myös äänestyspaikka. 100-vuotiaan kunnan vuoden 2016 pelkosenniemeläistä voi äänestää 18.7.2016 saakka. Kunnantalon aulassa on lisäksi erillinen nurkkaus, jossa voi käyttää tietokonetta ja tulostinta.
 

Kun lehdet on luettu, voitkin astua kirjastosalin puolelle, entiseen valtuustosaliin. Heti ovensuusta alkaa lastenosasto, jossa on kuvakirjoja, lasten ja nuorten romaaneja, sarjakuvia sekä tietokirjoja eri aloilta. Fantasia- ja tieteiskirjat ovat peräseinällä aikuisten fantasiakirjojen vierestä. Lasten osastolla on myös dvd-elokuvia sadepäivien varalle ja äänikirjoja vaikkapa loman automatkoille.
 



 
Aikuisten puolelta löytyvät heti kesän uusimmat ja kuumimmat kirjat niille varatusta hyllyköstä. Ja tietysti on tutkittava ne muiden lainaajien vasta lukemat kirjat palautuskärrystä. Dekkareista on hyvät valikoimat niin kotimaisten kuin ulkomaisten kirjoittajien tekeminä. Romaanien joukosta on erikseen laitettu esille eräkirjat ja sotakirjat. Isotekstisiä kirjojakin on jonkin verran.


Tietokirjallisuudesta on kirjastoon valikoitu jonkin verran entisen kirjaston kirjoista, mutta suuri osa on uusia kirjoja. Äänikirjojen suosio kasvaa koko ajan ja niitä kuten elokuviakin on myös aikuisten puolella saatavilla.


Kirjasto on avoinna koko kesän


Kirjaston aukioloajat ovat vanhat tutut. Alkuviikosta maanantaina ja tiistaina kirjasto on avoinna iltapäivisin klo 13 – 19, keskiviikkoisin klo 13 – 17 ja loppuviikosta torstaisin ja perjantaisin aamusta alkaen klo 9.00 – 15. Lehtiä voi lukea myös kunnanviraston aukioloaikoina, maanantaista torstaihin klo 8.00 – 16.00 ja perjantaina 8.00 – 14.45. Lehtien lainaaminen onnistuu vain kirjaston aukioloaikoina. Kirjasto on avoinna silloinkin, kun kunnanvirasto on kiinni heinäkuun kolme viimeistä viikkoa 11.7. – 31.7.2016.
 
 
 

Pelkosenniemen kirjaston ankea talvi on ohi. Huonon sisäilman pilaama vanha kirjasto toimii nyt kirjavarastona. Sieltä haetaan asiakkaiden tarvitsemia kirjoja kerran viikossa, keskiviikkoisin. Kirjat puhdistetaan ennen lainausta. Myös Lapin kirjastojen hyvin toimiva kirjavarausjärjestelmä takaa kirjojen saatavuuden. Kirjoja toimitetaan niin Sompion kirjaston muista toimipisteistä, Sodankylästä ja Savukoskelta, kuin muualtakin Lapista.

 
Kirjastosta löytyy tietysti myös työntekijä lainaustiskin jommaltakummalta puolen. Hän opastaa ja auttaa mielellään kirjojen ja muun kirjastoaineiston varaamisessa, etsimisessä ja muissa kirjastoon liittyvässä asioissa. Lainaustiskiltä voit napata myös Kirjasto-lehden ilmaiseksi iltalukemiseksi.
 
Terveisin Kaisu

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Myöhästyneet terveiset täältä Poikkijoelta, Paavalinpolulta!

Olipas vaikeuksia päästä kirjoittamaan ja kertomaan kuulumisia. Tekniikka on sellaista! Onneksi meillä kirjaston Elisa!😁 Elisan luona kävin tämän tabletin kanssa ja lopulta ongelma ratkesi! Jippiii!

Tulipa vain mieleeni, jos kirjastoa ei olisi tai se olisi tuolla tunturin suunnalla yli 20 kilometrin päässä, miten sitten olisin toiminut. En olisi lähtenyt ajamaan yhteensä yli 40 kilometrin taivalta. Samalla reissulla vein kirjaston kirjoja takaisin ja lainasinkin kaksi. Nyt luen Salla Simukan trilogiaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, entisiin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.

Kunnan päättäjien tulisi suunnitelmia tehdessään muistaa, että Pelkosenniemen asukkaista yli 300 on ns. seniorikansalaisia, joista suuri osa on aktiivisia erilaisten hyvinvointipalvelujen käyttäjiä. Käymme kirjastossa, eri liikunta- ja kulttuuritapahtumissa jne. Kuinkahan moni meistä asuu Pyhätunturin suunnalla? Suunnitelmia tehtäessä myös meitä tulee kuulla!

Mutta sitten muutakin: Viime lauantai oli taas alkukesän juhlapäivä, kun saatiin perunat maahan ja nauris kylvettyä.


Tervon Olavi ajoi traktoria ja tekipä suorat penkit. Perunoita istutti Pelkosen veljekset, Erkki ja Juhani. Perunapenkin viereen Juhani kylvi kaskinaurista. Toivottavasti tämä kesä on parempi kuin viime vuonna. Silloin saatiin hyvin perunaa, mutta naurismaa oli koko kesän kuin riisipelto.

Terveisin Kirsti

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Valkosipulien aikaan



    Kevät tulee Lappiin aina vauhdilla. Silmut poksahtelevat auki melkein silmissä. Tänä keväänä meno on ollut entistä hurjempaa. Maa ei ole routinut syvältä, niinpä mustaherukatkin aukoivat silmujaan, vaikka alimmat oksat olivat vielä lumen alla. Siinä on puutarhurilla kiirettä pitänyt, että on pysynyt mukana. Lämpimän toukokuun jälkeen on kesän tulo ottanut takapakkia. Mutta toukotyöt ovat silti jatkuneet. Yksi maahan istutettavista on valkosipuli, joka sopeutuu hyvin tänne meidän korkeudelle.




    Olen kasvattanut valkosipulia Suvannossa jo 22 vuotta. Ensimmäiset siemeniksi hankkimani valkosipulin kynnet olivat vanhaa itäsuomalaista lajiketta. Joka vuosi olen valinnut suurimmat ja komeimmat valkosipulit siemensipuleiksi. Kesät ovat erilaisia, niin on satokin, mutta valkosipulit ovat kasvaneet yleensä hyvin. Viime kesän kylmyys ja sateisuuskaan eivät haitanneet, sillä valkosipuli ei helteitä kaipaa.

    Valkosipulit tarvitsevat ennen istutusta kylmäkäsittelyn, 6-8 viikkoa jääkaappilämpötilassa. Meillä ne - jo syksyllä pellolta valikoitujen sipulien muhkeimmat kynnet - ovat tuon ajan viettäneet kannettomassa astiassa porstuan lattialla. 

Aikakauslehdet taittuvat hyvin poteiksi miehen 20 vuotta sitten askartelemalla "pottikoneella".
    Toukokuun alussa valmistin paperista potit, joihin istutin kynnet turve-hiekka -seokseen ja vein kylmän kuistin ikkunalaudalle juuria kasvattamaan. 




    Kolme neljä viikkoa riittää hyvin esikasvatusajaksi; olenpa joskus istuttanut ne suoraan maahankin, kun en ole muilta töiltä ennättänyt potteja värkkäämään. Esikasvatus lisää kuitenkin kasvuaikaa ja näkyy sipulien koossa.


Siitä se alkaa...
    Valkosipulit tarvitsevat vahvan maan. Lannoitan maan kanankakalla ja istutan taimet yleensä noin kymmenen senttiä syvän ja leveän vaon pohjalle, jonka olen ensin täyttänyt kompostilla ja kastellut hyvin. 



    Tänä vuonna istutussää ei ollut parhaita mahdollisia. Lämpöä oli alle kymmenen astetta ja rakeita tuli aina välillä taivaan täydeltä. Villapuserokin oli tarpeen istuttajalle tuulen riehuessa puuskissa melkein myrskylukemissa. Mutta siellä ne nyt ovat, muhimassa kompostissa. Vielä kun saisi ruohokatteen maalle, niin kesä saa tulla ja tehdä tehtävänsä.




Kesäterveisin Kaisu Suvannosta

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop



Onko syrjäseuduilla mitään arvoa kun yhä useampi halajaa taajamiin? Miksi kylät pitäisi pitää elävänä? Täytyykö koko Suomi pitää asuttuna? Tämä teema nousee esille aika ajoin ja yhä useammin eri yhteyksissä talouden kiristyessä. Viime viikolla teema nousi esille Lapin liiton kuntapäivillä Rovaniemellä, kun tulevaisuuden kuntakuvaa mietittiin. Yhtälailla asia on keskusteluissa kunnallisella tasolla, kun palveluiden sijoitusta tai elinkeinopoliittisia linjauksia pohditaan.

Kuntapäivien asiantuntijapuheenvuoron pitänyt kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen viittasi puheenvuorossaan kyselyyn, jonka mukaan suomalaisilla on tahtoa harvaanasuttujen alueiden elinvoiman ylläpitämiseen. Laajalti koetaan, että koko Suomen asuttuna pitäminen tuo enemmän hyötyjä kuin haittoja. Tahtotilaa on, mutta se vaatisi päättäjiltä myös tekoja, konkretiaa, tietoisia valintoja. Aivan siltä ei nyt tunnu.

Työpaikat keskitetään, tiestö rappeutuu tai ne laitetaan maksullisiksi, lehden tuloa saa jo jännittää, palveluiden ääreen saa ajaa tunti tolkulla. Koko ajan ilmassa leijuu epävarmuus; jotain ollaan taas viemässä pois. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali-  ja terveyspalvelut koko maassa, sekä vahvistaa sosiaali- ja terveyshuollon palveluja. Samaan aikaan kaikilla on tiedossa, että uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita on säästöjen synnyttäminen. Keskusteluissa puhutaan kuntiin jäävistä tyhjistä terveyskeskuksista, josta voidaan päätellä, että pienet terveyskeskusket uhataan lopettaa ja hoito keskittää isompiin aluesairaaloihin ja yksikköihin. Onko keskittäminen asiakaslähtöistä ja yhdenvertaista? Tuoko keskittäminen säästöjä? Keskittämisen sijaan säästöjä toisi yhtenäiset tiedonhallintajärjestelmät, ennaltaehkäisevä työ, pitkät asiakkuudet jne. Viimeisin toteutuu juurikin parhaiten pienissä paikallisissa terveyskeskuksissa.

Mitä erityistä maaseudulla ja kylissä sitten oikein on? Kylät ovat syntyneet luontaisesti maisemallisesti näyttäville paikoille, pääosin viljaville jokivarsille. Uudisasukkaan silmä on levännyt rehevällä jokitörmällä, kirkkaiden ja kalaisien vesien äärellä. On uskaltanut asettua aloilleen ja turvata maahan ja sen antimiin. Tänään joet eivät ole entisellään, mutta hyvin tuotteistettuna ne voivat viehättää matkailijaa. Paikalliselle ne antavat muistoja elinvoimasta; uitosta ja lohenpyynnistä, sekä mahdollisuuden veneilyyn, kalastukseen ja uimiseen, talvella kelkkailuun ja pilkkimiseen. Virtaava vesi luo pelkällä olemuksellaan elinvoimaa, elämää ja seurattavaa. Kylien infra on rakentunut raa´alla työllä. Sitä työtä me emme ymmärrä, mutta voimme arvostaa; viljelykelpoiset pellot, tiestö, talot isoilla tonteilla, katuvalot ja kylätalot ovat valmiina. Kylät tarjoavat luonnonläheistä, rauhallista ja turvallista asumista ja ympäröivät metsät ja suot metsästys- ja marjatusmahdollisuuksia.

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop. Kuitenkin lomakausina tyhjät talot täyttyvät, kun onnelliset lomalaiset tulevat viettämään vähäiset lomapäivänsä kurjiin kyliin. Kun työura päättyy, muutetaan rakkaille kotikonneille. Matkailukeskuksiin kiidetään vielä useimmin ja nekin, joita ei kotiseuturakkaus sinne aja. Harvaanasuttu alue ja sen elinvoima ovat tärkeitä luontaistaloudesta ja matkailusta eläville, luontoarvoja ja rauhallisuutta arvostaville, kotiseutua rakastaville ja Suomen turvallisuudelle.

Mikä on harvaan-asuttujen alueiden asema tulevaisuuden kuntakuvassa? Tätä asiaa sain pohtia
Lapin Liiton kuntapäivien panelistina. Harvaan-asutun alueen aseman saa näyttämään myönteiseltä, kun vedetään köyttä yhteen suuntaan, mietitään yhdessä alueen vahvuudet ja tulevaisuuden visio ja tehdään voimakasta edunvalvontaa sekä verkostoidutaan ja asemoidaan kuntamme suhteessa muihin toimijoihin sekä tehdään itse rohkeita ja viisaita valintoja. Toisaalta näkymä on sumea kunnan tehtävänkuvan kaventuessa ja sitä mukaa päätäntävallan siirtyessä pois alueelta. Jos kaikki soten alle sisältyvät palvelut lukuunottamatta terveyden edistämistä, keskitettään ja siirretään toisaalle, menetämme merkittävän määrän työpaikkoja. Sote-palveluiden pois siirtymisellä olisi merkitystä myös kunnan yleishallintoon ja moneen muuhun työnpaikkaan. Kaiken lisäksi uudistukseen väännettiin mukaan maakuntamalli, aivan kuin sotessa ei olisi ollut jo töitä kerrakseen. Maakunnan alle voi jatkossa siirtyä kunnallisia tehtäviä, joka vie taas osaltaan päätöksentekovaltaa ja mahdollisesti työpaikkoja alueelta pois. Miten harvaan asutun tai pienen kunnan väki saa äänensä kuuluville maakuntatasolle?

Oli kuva mikä hyvänsä, tuo hyvän mielen se,että yleisesti ottaen suomalaiset näkevät, että koko Suomi on tärkeä pitää asuttuna.  Se antaa uskoa, että näin myös toimitaan, vaikka välillä päätökset kertovat aivan muusta. Meidän tehtävä on tehdä näkyväksi valtakunnan päättäjille se, mitä pitkät etäisyydet käytännön tasolla arjessa tarkoittavat ja että kunnan aktiivisella elinkeinopolitiikalla ei saada ihmeitä aikaiseksi, jos valtio osaltaan vain vetäytyy.

Ei keskitetä, vaan kehitetään tasapuolisestia ja uskotaan, että harvaanasutut alueet ovat yhtä merkityksellisiä kuin muutkin elinympäristöt. Sen me tällä asuvat tiedämmekin.

Olen Annika Kairalan kylästä